tiistai 15. toukokuuta 2007

Euroviisuesityksiä äänestettiin mielenkiintoisella tavalla. Venäjä sai äänet Virolta, Turkki Saksalta, Suomi Ruotsilta ja Serbia jostain syystä naapureiltaan. Itäisemmän Euroopan maat äänestivät toisiaan.

Tuossahan ei tietystikään ole mitään ihmettelemistä. Viron venäläinen väestö oli aktiivinen, kuten olivat saksanturkkilaisetkin ja ruotsinsuomalaiset.

Äänestyksessä musiikilliset perusteet jäivät toisarvosiksi.

Mikäpä siinä. Kamalia esityksiähän nuo toisaalta olivatkin.

Politiikan tuominen kilpailuun tietysti tarkoittaa myös sitä, ettei Suomi saa kilpailuja järjestääkseen ainkaan sataan vuoteen.

Ellei sitten Suomi jakaudu vaikkapa kolmeenkymmeneen pienempään valtioon, jotka vuoroperiaatteella äänestävät toisiaan.

Voisimme pitää juhlat vuosittain.

perjantai 11. toukokuuta 2007

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään Teerijärven lokeista.

Jotenkin tutulta tavaltahan tuo asian käsittely tuntui: Teerijärvellä on liikaa lokkeja ja ne tuhrivat autojen kattoja.

Teerijärvellä varmasti on paljon lokkeja - naurulokkejakin yli 10 000. Mutta miksi siellä on niin menestyvä lokkiyhdyskunta, jäi toimittaja Eeva Palmilta kertomatta. Tai ei se ainakaan lehteen asti päässyt. Sikäli tietysti ymmärrettävää, olisihan syiden kertominen vienyt terän hyvältä uutiselta.


Teerijärven alueella lokkien pesiminen ja lisääntyminen onnistuu poikkeuksellisen hyvin, koska siellä on 38(!) turkistarhaa ja rehusekoittamo. Niiden kattamilta ruokapöydiltähän lokit ruokailevat erityisesti keväällä pesinnän alussa muun ravinnon ollessa vähissä.

Mutta mitäpä Hesarissa olleesta pohjalaisuhosta ("tulkoon ministeriön miehet tänne niin näkevät, kun lokit paskantavat heidän kahvikuppeihinsa") olisikaan jäänyt jäljelle, jos olisi kerrottu kuinka lokeista pääsee oikeasti eroon.

Naurulokki on rauhoitettu ympäri vuoden, ja se on luokiteltu Suomessa uhanalaiseksi lajiksi

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Eduskunnasta eivät työt lopu. Viime viikon torstain kyselytunnilla, Bjarne - Jumalan torvi - Kallis nosti esiin tärkeän ongelman. Linnunkakan.

Näin Bjarne:
"Arvoisa herra puhemies.
Minusta hallitus on tietyssä mielessä ottanut oikean otteen susikysymykseen ja myöskin merimetso-ongelmaan... Mutta edelleen on auki naurulokkien aiheuttama kiusa. Kokkolan ulkopuolella on pieni kylä, jossa asuu ehkä parisataa henkilöä, ja tätä ihmisjoukkoa terrorisoi noin 50 000 lokkia.
On aivan uskomatonta, että tämä sallitaan... kansalaiset ovat erittäin turhautuneita ja ihmettelevät, eikö tälle todella mahda yhtään mitään.
Kysyn: Onko hallitus tästä tietoinen? Jos ei ole tietoinen, niin tulisi
tietoiseksi, ja kysyn: mihin toimenpiteisiin aiotte ryhtyä?"

Mitä tuohon voi sanoa. Ei kai mitään. Paitsi tietysti sen, että Bjarne - Jumalan kaukoputki - Kallis on osunutkin todelliseen naurulokkiparatiisiin, sillä koko maassa arvioidaan olevan 50 000 - 60 000 naurulokkia.

torstai 3. toukokuuta 2007

Susan Kuronen kertoo tuoreessa Iltalehdessä, ettei hän ollut normaalissa mielentilassa Matti Vanhasen jätettyä hänet.

Onneksi hän ei jäänyt hautomaan murheitaan yksin, vaan ymmärsi jakaa surunsa koko kansan kanssa. Jaettu suru helpottaa.