maanantai 27. elokuuta 2007

Myös tanskalaiset ovat lähteneet Pohjoisnapaa omimaan. Grönlannin(sic) kun pitäisi kuulua samaan mannerjalustaan kuin Pohjoisnapaa sivuava Lomonosovin harjanne.

Pohjoisnavan maaperässä tiedetään olevan valtavat määrät öljyä.

Se on kai talvilaatua.

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Kepulainen ympäristöministeri Paula Lehtomäki valittaa joutuvansa tasapainoilemaan omiensa (maanviljelijöiden) ja luonnon välissä Saaristomeren suojelemisessa.

Tuo on kepulaiseksikin järkyttävää puhetta.

Mitä tasapainoilemista siinä muka on.

Varsinais-Suomessa lienee hieman yli tuhat maanviljelystilaa. Saaristomeren fosforikuormituksesta yli 80 % tulee näiden tilojen valumista. Ja typpipäästöistäkin noin 70 %.

Kaikkien merenelävien (poislukien kuitenkin sinilevä, kampamaneetti ja nahkiaiset) puolesta toivon, että Lehtomäen vaa'assa meret rehevöivä kepulaisuus olisi se kevyempi puoli.

lauantai 25. elokuuta 2007

Amerikkalaiset tutkijat ovat löytäneet radioteleskooppitutkimuksilla Orionin tähtikuvioiden takaa selittämättömän, lähes miljardin valovuoden kokoisen aukon.

Mehän uskomme - nyt on ehkä parasta sanoa näin - että kaikki koostuu materiasta. Ja pääosin vielä tähtien välissä olevasta ns. pimeästä materiasta, jota ei voi nähdä, mutta sitä voi mitata.

Mutta nyt löydetty aukko ei olekaan mikään musta aukko eli äärimmäisen tiheä materiaalikeskittymä, vaan jotakin aivan päinvastaista.

Löydetty aukko on nimittäin aivan tyhjä. Siellä ei ole mitään. Yhtään mitään. Tämmöinen käsityskyvyn helposti ohittava aukko voi panna uusiksi jopa luulomme maailmankaikkeuden kehityksestä. Nyt löydetty aukko ei oikein sovi mihinkään maailmankaikkeuden kehittymistä kuvaaviin malleihin.

Minnesotan yliopiston tutkijat löysivät jättiaukon lämpötilan perusteella. Koska tuolla valtavalla alueella ei ole galaxeja, se on kylmä. Tämäkin menee yli ainakin minun pääni. Kuinka aukko voi olla kylmä, jos se on tyhjä? Mikä siellä on kylmää?

Voin muuten kuvitella riemun Minnesotan yliopistolla. Kuohuviinipullot poksahtelevat:
- Jee, emme löytäneet mitään!

torstai 23. elokuuta 2007

Kylmät väreet kulkevat, kun huomaa että Hallituksessa on ristiriitaa Suomen Afganistan- politiikassa.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan kyyhkynen, kun näkee Suomea vietävän nyt vauhdilla Natoon.

Afganistanissa ollaan Nato-joukoissa ja niissä pysyminen on elinehto Kokoomuksen pitkän linjan pakkomielteelle nitoa Suomi Yhdysvaltain johtamaan Natoon.
Kokoomuksen hinku maailmanpoliisiksi jättää osaltaan oman onnensa nojaan aikamme kauheimman tragedian Darfurissa.

Sille, miksi Suomen pitäisi pysyä Afganistanissa, ei ole mitään perusteltua syytä.

Oma tragikoominen lukunsa Kokoomuksen seikkailussa on puoltusministeri Jyri "Pyssy" Häkämiehen lupaus antaa 100 000 rynnäkkökivääriä Afganistaniin. Siis 100 000 rynnäkkökivääriä Afganistaniin! On vaikea kuvitella, mitä Häkämiehen päässä tuolloin liikkui. Tai oikeastaan helppo.

Melkein tulee ikävä puolustusministeri Seppo Kääriäistä.

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Tämän aamun Helsingin Sanomissa on mielenkiintoinen juttu espoolaisesta taloyhtiöstä, joka riitelee kaupungin kanssa venesataman paikasta. Tuo riitely ei sinänsä ole erityisen mielenkiintoista, mutta taloyhtiön asukkaat ovat.

Hesarin mukaan taloyhtiössä asuvat päällikkö Harto Helpinen, poliitikko Jali Ruuskanen, vuorineuvos Pentti Rautalahti, varatoimitusjohtaja Karri Kaitue ja purjehtija Thomas Johanson.

Mielenkiintoista tässä on nimenomaan se, että kaikki asukkaat ovat enemmän tai vähemmän tuttuja julkisuudesta. Tähän asti vain ei ole tullut mieleen heidän olevan sukupuolisesti erityisellä tavalla suuntautuneita.

Mutta nyt tulee.

Vai voiko viisi miestä elää samassa talossa ilman naisia. Muutenkin kuin kaapissa.

perjantai 17. elokuuta 2007

Sdp:n varapuheenjohtaja Tarja Filatov kommentoi valtiovarainministeri Jyrki Kataisen toimia sanomalla, että hänellä on ikävä Antti Kalliomäen valtiovarainministeriaikoja.

Sic gloria transit mundi. Edellinen valtiovarainministerihän oli Eero Heinäluoma.

Kalliomäkihän oli myös kauppa- ja teollisuusministeri ja opetusministeri.

Ilkka Kanerva on puolestaan ollut salkuton ministeri, työllisyysministeri, ja nyt ulkoministeri.

Kanervalla ja Kalliomäellä on ollut elämässään muutakin yhteistä: seiväs kuoppaan ja ponnistus.

torstai 16. elokuuta 2007

Ylisen Kuntoutuskodissa tapahtuneet surmat eivät ole niistä epäillyn nuoren naisen ainoat pahat teot.

Tämän päivän Iltalehdessä naisen tunteneet seurakuntalaiset ovat ihan syystä olleet poissa tolaltaan.

Näin Iltalehdessä: "Tunteista päällimmäisin on viha.
- Kuinka tuollaisella ihmisellä on pokkaa tulla seurakunnan kerhoon laulamaan lastenlauluja?"

Tunnen syvää huolta ja myötätuntoa seurakuntalaisia kohtaan. Kuinka he tästä oikein selviävät.