keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus on ihan oikeassa. Pois sukupuolisyrjintä kielestä!

Talo ilman aitan polulla astelevaa isäntää on kuin pilvinen päivä.

Tuli on hyvä henkilö, mutta huono henkilö.

lauantai 20. lokakuuta 2007

Kokoomus pauhasi ennen vaaleja Ottawan sopimusta vastaan. Sopimuksessahan yritetään saada valtiot luopumaan maamiinojen käytöstä.

Nyt hallituksessa Kokoomus on ollut oudon hiljaa tästä sopimuksesta. Ja syykin on selvinnyt: ulkoministeri Ilkka Kanervan kiireet.

Ike kun ei ole ehtinyt käydä vielä koepolkaisemassa miinoja.

torstai 18. lokakuuta 2007

Ylen uutistoimitus - Natokiihkossaan Helsingin Sanomien identtinen kaksonen - sai mehukkaan uutisen väittämällä venäläisdiplomaatti Vladimir Kozinin järjestävän Venäjän ja Suomen yhteisiä sotaharjoituksia. Semmoinen juttu olisikin skuuppi, jos siitä välittyvä kuva olisi totta.

Mutta kun ei ole.

Kozinhan viittasi samassa - sinänsä hieman omalaatuisessa - haastattelussaan Venäjän kumppanuussopimuksiin mm. Yhdysvaltain ja Ranskan kanssa. Kun Yle leikkasi tämän osion pois, se pääsi pelottelemaan suomalaisia Venäjän karhulla.

Ja kannustamaan meitä liittymään kiireenvilkkaa Natoon.

perjantai 12. lokakuuta 2007

Nyt hoitajien kannattaa olla tarkkoina. Väestötieteilijä Marika Jalovaaran tuoreen väitöskirjan mukaan naisten palkankorotus nimittäin lisää avioeroriskiä. Näin erityisesti silloin, jos miehen tulotaso on selvästi alhaisempi.

Vastustakaa siis huonosti palkatut miehet hoitajien palkankorotuksia. Tai toisaalta...

torstai 11. lokakuuta 2007

13.10. King Baudoin stadiumilla (entinen surullisen muiston Heysel-stadion) kohtaavat Belgia ja Suomi ensi kesän jalkapallon em-kisojen karsintaottelussa.

Vaikka olen yltiöoptimisti - tai juuri siksi - katselen vielä kertaalleen Valtteri Varpelan esiin kaivamaa videonpätkää.

Pessimistien ei kannata vaivautua: http://www.youtube.com/watch?v=LpBL6_JyKSI

tiistai 9. lokakuuta 2007

Ja nyt sitten tulee tieto yksityisten lääkärikeskusten päässeen sopimukseen hoitajien palkoista 11,5 % tasolla.

Nythän tämä paljastuu Kokoomuksen kovanaamojen Kataisen ja Laitinen-Pesolan ennen vaaleja suunnittelemaksi manööveriksi. Aluksi luvataan kuu taivaalta ja sitten: hepskukkuu vaan.

Sairaanhoitajien irtisanoutumisten myötä julkinen terveydenhuolto rapautetaan ja siirretään hoidon järjestäminen yksityispuolen järjestettäväksi.

Miksi minä en heti tätä tajunnut.
Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola paljasti tänään lopulta, mistä hänen pusaamassa lakossaan on kyse.

Laitinen-Pesola valittaa, että kolmisen viikkoa sitten sovitusta tasa-arvoerästä pääsee nauttimaan myös kuntien lastentarhaopettaja, kirjastovirkailija ja sosiaalityöntekijä. Eikä siis vain sairaanhoitaja.

Tämä on suorastaan kuvottavaa. Näillä naisvaltaisilla aloillahan ansaitaan sairaanhoitajia pienempiä palkkoja korkeammalla koulutuksella.

Mistä siis on kyse. Kateudesta, katkeruudesta, pikkusieluisuudesta ja todellisesta itsekkyydestä.

En tiedä mistä hoitajat saavat myötätuntoa lakkoonsa. Tuskinpa ainakaan pienipalkkaisilta korkeastikoulutetuilta naisilta.

perjantai 5. lokakuuta 2007

Tarja Tallqvist, kansan tahdosta eduskuntaan valittu kristillisten kansanedustaja, on löytänyt kivan näkökulman Tehyn lakkoon. (IS 3.10.)

"Olen järkyttynyt siitä että presidentti Tarja Halonen ole puuttunut hoitajien palkkakiistaan millään tavalla."

Halosen pitäisi keskittyä sairaanhoitajien palkkoihin ja jättää "Venäjän presidentti Putinit muiden hoidettavaksi."

Olen sanaton.

Mutta kuinka somaa, että kristillisten ryhmään onkin osunut kaksi tämmöistä kultamunaa: Bjarne - Jumalan Torvi - Kallis ja Tarja - Puhun mitä ajattelen - Tallqvist.

Luulen että Matti Vanhanenkin ristii kätensä ja kiittää jumalaansa, ettei sittenkään ottanut Tallqvistia Kepun listalle.

Ja ehkäpä jumala olikin sitä mieltä, että se olisi ollut Kepullekin liian iso rangaistus.

maanantai 1. lokakuuta 2007

Venäjän demokratiakehitys on välillä tuskastuttavan hidasta.

Kompurointia on voinut silti ymmärtää, sillä sitä yhteiskunnallista tilaa josta demokratia alkoi 1990-luvulla kehittyä, elettiin läntisessä Euroopassa yli sata vuotta aikaisemmin.

Silti Putinin tämäniltainen ilmoitus ryhtyä Yhtenäinen Venäjä- puolueen ehdokkaaksi Duuman vaaleissa, on masentava. Se on suoranaista pilkkaa demokratian vähäisimpiäkin periaatteita kohtaan.

En tunne juuri nyt myötätuntoa.

Vaikka toisaaltahan tämä antaa kaikille maailman kremnologeille uuden pelikortin.

Oma veikkaukseni: Putin valitaan parlamenttiin ja siitä seuraavan hallituksen pääministeriksi. Ja presidentiksi valitaan varapääministerien Dmitri Medvedevin ja Sergei Ivanovin ohi pääministeri Viktor Zubkov. Zubkov ohittaa vielä yhden aiemmista presidenttisuosikeistani Venäjän rautateiden pääjohtajan, Vladimir Jakuninin ja Putinin "vanhan elämän- aikaisen" ystävän Sergei Naryshkinin.

Ivanovhan muuten ehätti tässä jo kieltäytymään presidenttiehdokuudesta. Heh heh.

Kyllä tästä vielä seurattavaa syntyy.