Kepun pelleily jääviysasioilla päättyi ainakin hetkellisesti, kun sekä Pekkarinen ja Vanhanen osuivat arvausleikissään pelilaudan kohtaan "en olekaan jäävi".
Vastuutahan he eivät nytkään ottaneet.
Se siirrettiin Paavo Nikulalta Jaakko Jonkalle.
keskiviikko 27. kesäkuuta 2007
maanantai 11. kesäkuuta 2007
sunnuntai 10. kesäkuuta 2007
Kepun pohjalainen puoluesihteeri Jarmo Korhonen sanoo, ettei ympäristöministeriksi tulevan Kimmo Tiiikaisen talousrikosepäily vaikuta mitenkään ministerikaavailuihin.
Tiilikainen ei juuri eroakaan tulevasta seurastaan. Sirkka-Liisa Anttilahan tuomittiin samanlaisista rikoksista, Vapaavuori puolestaan ryöstöistä ja pahoinpitelystä, Katainen kävi oikeudessa asiakirjaväärennöksistä.
Matti Vanhanen ei ota kantaa Tiilikaisen ministerinimitykseen.
Vanhasella näyttääkin lehtien etusivujen mukaan olevan muita kiireitä.

perjantai 8. kesäkuuta 2007
Aamun Helsingin Sanomat kertoo, että brittiläiset ääri-islamistit Jawad Akbar, Anthony Garcia, Omar Khyam, Waheed Mahmood ja Salahuddin Amin aikoivat käyttää suomalaisen Kemira GrowHow´n lannoitetta terrori-iskuja varten rakennettavassa pommissa.
Kemiran tarkennettua lannoitteiden myyntiään terroristit ovat siirtyneet lehmien kesälaitumilta ilmaiseksi saataviin liukumiinoihin.
Kemiran tarkennettua lannoitteiden myyntiään terroristit ovat siirtyneet lehmien kesälaitumilta ilmaiseksi saataviin liukumiinoihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)