Viittaan eiliseen ja myönnän, että voihan olla että Rajamäki ei kuitenkaan ole tarkoittanut mitä on sanonut. Ainakin Eduskunnassa hän vastasi pari viikkoa sitten kansanedustaja Inkeri Kerolan kysymykseen näin: Laittoman aktivismin estämiseen puututaan jatkossa aikaisempaa tehokkaammin.
Mutta vaikka tämä on kirjallinen vastaus ja löytyy Sisäasiainministeriön sivuilta, en usko hänen kuitenkaan halunneen sanoa nyt aivan noin.
Tai toisaalta Rajamäkihän on sisäministeri. Hän voi käskeä poliisejaan niin kuin haluaa.
perjantai 26. tammikuuta 2007
torstai 25. tammikuuta 2007
Jyrki Katainen on taitavasti ottanut Kari Rajamäen vähän hölmöt lausunnot vaaliaseekseen. Tämän aamun radiohaastattelussa Katainen näytteli pöyristynyttä ja vaati ääni väristen Rajamäkeä pyytämään anteeksi kepulaisilta ja kokoomuslaisilta lausuntoa, jossa Rajamäki oli Kataisen mukaan loukannut Kepun ja Kokoomuksen äänestäjiä.
Katainen väittää hienosti Rajamäen sanoneen että Kepun ja Kokoomuksen äänestäjät ovat turvallisuusuhkia. Mutta eihän Rajamäki niin sanonut. Hän totesi, että oikeiston koventuneet, uusliberalistiset arvot valtaan päästessään luovat turvallisuusuhkia. Ja tätähän ei Katainen kiistä. Ja vaikeapa tuota on kiistämään mennäkään.
Ja vaikea on myöskään yhtäkkiä mennä sanomaan, missä olisi eriarvoisuuteen perustuva, turvallinen yhteiskunta. Uusliberalistista yhteiskuntaa kun hallitaan legitiimeillä ja vähemmän legitiimeillä väkivaltakoneistoilla. Tämän tietää Rajamäki ja tämän tietää tietenkin myös Katainen.
Kovassa oikeistolaisessa yhteiskunnassa on enemmän köyhyyttä, väkivaltaa ja huumeongelmia. Siinä on vähemmän tasa-arvoa, koulutusta ja vapaa-aikaa, tuhotumpi ympäristö ja olematon taloudellinen turvallisuus.
Jyrki Kataisen ihannemaa Yhdysvallat ei juuri voi ylpeillä turvallisuudellaan.

tiistai 23. tammikuuta 2007
Ihmeellinen aamu. Lehtien hakeminen postilaatikolta sujui kuin sadussa. Maahan oli satanut pari senttiä hentoa pakkaslunta, pihan puut seisoivat ylväinä ja liikkumattomina kohti tummaa taivasta. Himmeä pihavalo valaisi pihan kuusta alhaalta ja kuusi oli paksussa lumikuorrutuksessa ja muistutti alhaalta leveää, muhevaa maalaisemäntää. Männyt seisoivat kuin vesiväripensselit, hoikkina ja suorina. Lehtipuiden valkoiset kädet piirsivät taivasta vasten seittejään.
Kaikkialla oli hiljaista, lumi peitti askelten äänet ja pakkanen piti huolta ettei taivaalla ollut pilviä estämässä tähtiä kimmeltämästä.
Voi kuinka mukavaa, ettei tarvitse asua keskustassa.

keskiviikko 17. tammikuuta 2007
Tämän päivän Hesarissa eduskunnan varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila, Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja Keskusta varapuheenjohtaja Mari Kiviniemi muiden muassa lohduttavat lukijaa että demarit vain pelottelevat äänestäjiä porvarihallituksen syntymisellä (sic).
Vaikka en ole kovinkaan arka, helpottaa minuakin tieto siitä ettei tarvitse pelätä porvarihallitusta.
Sitä vaan joutuu ihmettelemään, mitä nämä porvarit siinä pelkäävät.
Ehkä heillä on jotakin parempaa tietoa.

perjantai 12. tammikuuta 2007
Yritin eilen aamulla ja illalla tiirailla McNaughtin mukaan nimettyä komeettaa, mutta huonoin tuloksin. Pilviverho peitti juuri sen osan taivasta, jonka takana komeetta kulkee. McNaught on kirkkain komeetta 30 vuoteen, joten hieman harmitti. Nyt aurinko sitten paistaa, kun ei tarvitsisi. Täydeltä terältään.
Työtoverini lensi tänään Roomaan. Hän maksoi lentolipuistaan Finnairin koneella 267 euroa. Edestakaisin. Itse jouduin lentämään - vältän lentokoneita aina kun voin - noin kuukausi sitten Kuopiosta Helsinkiin. Yhdensuuntainen lento, aamukuuden koneella, maksoi Finskillä 268 euroa! Junalla, joka sekin on aivan älyttömästi hinnoiteltu, matka olisi maksanut noin 55 e.
Junalla matkustaminen on kallista, kun sitä vertaa yksityisautoiluun. Helsingistä on Kuopioon kai 350 kilometriä. Bensalitra maksaa 1,4 e litralta. Jos auto kuluttaa 8 litraa sadalle kilometrille, matkan hinnaksi tulee 39,20 e! Eihän siinä ole mitään järkeä. Miksi yksityisautoilua tuetaan tällä tavalla. Miksi autotehtaita tuetaan tällä tavalla.
Junalippujen hinnat alas!

torstai 11. tammikuuta 2007
George W. Bush tuntuu lisäävän amerikkalaisia sotilaita Irakiin. Uutinen - vaikkakin odotettu - on karmea. Kun sotilaallisella voimalla tehtävä politiikka on osoittautunut virheelliseksi, sitä koitetaan korjata lisäämällä sotilallista voimaa.
Vietnamissahan tehtiin samalla tavalla. Sotilaita ja sotilasoperaatioita lisättiin, uutta sotilastekniikkaa käytettiin. Lopulta viidakkoa, kyliä ja ihmisiä poltettiin napalmilla, mutta amerikkalaisten tappio oli vääjäämätön. Kansaa eivät vieraat sotilaat voi hallita loputtomasti, vaan vieraat sotilaat häviävät, aina.
Kuinka paljon amerikkalaisten öljystään maksama hinta nousisi, jos hintaan lisätään Irakin sodan kustannukset.

tiistai 9. tammikuuta 2007
Autoradion uutiset osasi kertoa että tähtitieteilijät ovat löytäneet kolmen massiivisen mustan aukon ryhmittymän Neitsyen tähdistön suunnasta. Jonkin matkaa pitää Neitsyen tähdistön ohi pitää kuitenkin katsoa, sillä uuteen löytöön on noin 10 miljardia valovuotta. Neitsyen tähdistön tähtiä näkyy kai (jo) parinsadan valovuoden päässä.
Kuun etäisyys maasta on keskimäärin noin 380 000 kilometriä. Ja siellähän me sentään olemme jo käyneet.
Siinä sitten autoa ajellessa ja kokoukseen kiirehtiessä voi miettiä kaiken absurdiutta.
Ja onko tämä totta ollenkaan.

torstai 4. tammikuuta 2007
Aamuiseen päänsärkyyn ei voi olla kuin yksi selitys, alkava migreeni. Ensin koitan hoitaa sen buranalla, vaikka melkein tiedän joutuvani ottamaan vielä triptaaninikin. Sitä vain yrittää välttää, koska triptaanin sivuvaikutukset ovat kuitenkin mainittavat.
Jos ei tarvitsisi lähteä töihin, saisi vain olla paikallaan ilman paineita.
Asiakkaita on kuitenkin päivä täynnä, eivätkä työtoveritkaan ehdi paikata koko päivän poissaoloa.

keskiviikko 3. tammikuuta 2007
Eihän tämä Jäättenmäen katkeruus jäänytkään vain hänen henkilökohtaiseksi flatuksekseen. Kepuhan on puoluesihteeri Korhosen johdolla aloittanut asiassa vakiotouhuamisensa.
Korhonen on kaivanut esiin Heinäluoman tuon katastrofin aikaisen kolumnin. Ja sen perusteella hän väittää että Jäätteenmäen kaatoi demareiden salajuoni. Tosiasiassa Heinäluoma miettii keinoja, jolla Jäätteenmäen epärehelliseen politiikkaan pohjautunut hallituskriisi saataisiin ratkaistua: hallitus hajoaa, Kepu etsii uuden pääministerin, Lipponen palaa pääministeriksi. Mitä muuta hän olisi voinut tehdä. Panna päänsä pensaaseen?
Korhonen kyllä ymmärtää, ettei Jäätteenmäen touhua voi panna muiden piikkiin. Sitä vain ei voi sanoa ääneen. Rehellisyys ei vain ei kuulu Kepun tapoihin.
Vastuun kantaminen omista tekemisistään voi tosiaankin olla näin vaikeaa.

tiistai 2. tammikuuta 2007
Tämä päivä alkoi juuri kuin tämmöiset päivät ovat aina alkaneet. Reilun viikon loma saa töihin palaamisen tuntumaan karhealta. Se pyytää laskemaan tuolin selkänojan taakse ja sulkemaan silmät. Yliminä pitää kuitenkin selän ja nojan pystyssä.
Vieraat viipyivät tämän vuoden ensimmäiseen aamuun asti, vaikka kuohuviini ei olekaan shampanjaa eikä porsas poroa.
Kauniit puheet saivat mielen kevyeksi. Ja pään raskaaksi nyt.
Puhuimme ystävyydestä, vakuuttelimme sitä toinen toisillemme, kuvankäsittelyohjelmista, lapsista, kesästä ja arkkitehtuurista.
Saddam Husseinista puhuimme myös, eikä kukaan meistä ymmärtänyt hänen tappamistaan. Tai ei ainakaan osannut hyväksyä sitä. Yritimme ajatella sitä koston oikeutuksena, mutta ei auttanut. Olimme realisteja, mutta ei auttanut sekään. Ymmärsimme sikäläistä kulttuuria, mutta eme ymmärtäneet yhteyttä. Emme uskoneet maailman nyt parantuneen yhtään, vaikka hirviö tapettiin.
Sitten säälimme Anneli Jäätteenmäkeä. Mitäpä muuta voisikaan tehdä. Hän näytti päässeen jo itsensä kanssa sinuiksi, mutta se olikin vain harhaa. Hänen katkeruutensa estää sittenkin häntä näkemästä itseään oman kohtalonsa luojana.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)