Pyynnöistä huolimatta muutama sananen menneen maailman miehistä.

Monien kaltaistensa kanssa Viktor Grishinilläkin oli teknillinen koulutus. Siis puoluekorkeakoulun lisäksi. Serpuhovissa 1914 syntynyt Grishin liittyi NKP:een nuorena miehenä 1939. Ja jo kahden vuoden kuluttua hän oli puolueen palveluksessa, Serpuhovin kaupunkikomiteassa.

Moskovan aluekomiteaan Grishin pääsi 1952 ja samana vuonna Keskuskomiteaan. Ennen varhaista Politbyron ehdokasjäsenyyttä (1961) hän toimi mielenkiintoisessa Neuvostoliiton ammattiyhdistysliikkeessä sen ylimpänä virkailijana.

Ja lopulta vuonna 1967 Grishin valittiin hyvin vaikutusvaltaiseksi Moskovan puoluejohtajaksi.

Kun katsoo mitä tahansa 1970-luvun NKP:n nimilistaa, valintaa, päätöstä, linjanvetoa, politiikkaa, kaikkialla näkyy Grishinin kädenjälki. Kun Breznev viimeisinä vuosinaan oli vaivoin hengittävä, kansansa häpeämä muumio, Grishinin vaikutusvalta oli huipussaan. Neuvostoliitossa ei juuri tehty päätöksiä hänen tietämättään.

1960-luvulta alkaen neuvostotalous kasvoi erittäin voimakkaasti. Moskova muuttui nykyaikaisemmaksi, tehokkaaksi kaupungiksi. Grishin oli vanhakantainen kommunisti, mutta ymmärsi kaupunkikehityksen oleellisuuden yhteiskunnallisena uudistajana.

Nousu - ja samalla Moskovan poikkeuksellinen avautuminen - päättyi Moskovan kesäolympialaisten jälkeen 1980.

Muistamme hyvin Romanovin hallitseman Leningradin samat talousongelmat. Itse asiassa koko neuvostotalous alkoi 1970-luvun lopussa horjua ja horjuminenhan jatkui kaatumiseen asti.

1985 Moskovan kaupunkijärjestön vuosikokouksessa Grishin sai, aikaan jo sopivaa, voimakasta kritiikkiä "mallikaupungin" talouden kurjistumisesta. Ja tämän arvostelun seurauksena hän joutui jättämään paikkansa.

Grishinin tilalle valittiin sankari Sverdlovskista, Boris Jeltsin.

Ja sama kyky pani myös lopullisen pisteen Grishinin uralle puolueessa; Jeltsin valittiin Grishinin tilalle Keskuskomiteaan seuraavassa Keskuskomitean täysistunnossa helmikuussa 1985.

Kepun puoluevaltuusto risteili laivalla viime viikonvaihteessa.

Omituisuuteni takia luin puheita, joita johtajat siellä pitivät.
Koska kaikki olivat laivalla kuitenkin juovuksissa, puheisiin voi suhtautua varauksellisesti.

Mutta silti. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen sanoi laivalla - kommentoidessaan Stora Enson Kemijärven tehtaan lakkautusta - sanatarkasti näin: "... valtio ei voi osallistua itse yhtiön päätöksentekoon. Valtiovalta sen sijaan voi parantaa yhtiöiden toimintaedellytyksiä."

Tuo on tietysti puhdasta valehtelua. Mutta Pekkarinenhan onkin kepulainen.

Osakeyhtiölaki:
"Ylimääräinen yhtiökokous on pidettävä, jos tilintarkastaja, osakkeenomistajat, joilla on yhteensä kymmenesosa tai yhtiöjärjestyksessä määrätty pienempi osa kaikista osakkeista, vaativat sitä kirjallisesti tietyn asian käsittelemistä varten."

Suomen valtiolla on 25 % Stora Enson äänivallasta. Valtio voi siis kutsua ylimääräisen yhtiökokouksen milloin haluaa ja vaikkapa vaihtaa hallituksen jäsenet.

Sillä tavalla voi osallistua päätöksetekoon, Pekkarinen.

Islantilainen Novator aikoo kutsua Elisan ylimääräiseen yhtiökokoukseen 11 % äänivallalla. Eikä näe siinä ongelmia.

Ja kuka se sitten valtaa pitää yhtiössä, jos ei omistaja.

Lupasin tähän muutaman sanan Grigori Romanovista, Novgorodin suuresta pojasta. Hän oli keskeinen vallankäyttäjä Neuvostoliitossa. Hänenkin kohtalokseen tuli jäädä glastnostin ja perestroikan jalkoihin. Romanov hävisi NKP:n johdosta käytännössä heti, kun Mihail Gorbatsov valittin Konstantin Tsernenkon seuraajaksi alkuvuodesta 1985.

Novgorodissa 1923 syntyneen Romanovin ensimmäinen "suuri paikka" oli Leningradin korkeimman puoluevirkailijan tehtävä eli aluekomitean ensimmäisen sihteerin tehtävä 1970.

EU:ssahan puhutaan alueiden komiteasta, joka selvennykseksi mainittakoon.

Keskuskomitean jäsen Romanov oli jo vuonna 1966 ja vuodesta 1976 hänestä tuli politbyroon täysjäsen. Häneen alettiin lännessäkin kiinnittää huomiota, olihan hän poikkeuksellisen nuori kollegoihinsa verratuna.

Vielä 1980-luvun alussa Romanovia onniteltiin erinomaisesta työstä Leningradissa. Hän onnistui muun muassa teollisen tuotannon kehittämisessä tässä tärkeässä kaupungissa. Kaupungin sotatarviketeollisuudesta tuli Romanovin aikaan erityisen merkittävää.

Romanovia pidettiinkin vahvana ehdokkaana Neuvostoliton puolustusministeriksi Dmitri Ustinovin kuoltua 1984. Sitä hänestä ei tullut, ja koko hänen uraansa varjostanut alkoholismi ryöpsähti hallitsematomaksi.
Puolustusministerin virkaan valittiin muuten Sergei Sokolov. Hänen kuningastiensä katkesi pari vuotta myöhemmin vapauttamiseen tehtävistään Keskuskomitean kokouksessa 1987.

Gorbatsovin pääsihteeriyden alkuaikoina pantiin toimeen laaja kampanja, jossa arvioitiin Leningradin alueen korruptiota sekä hallinnon ongelmia.

Gorbatsov pani myös alkuun voimakkaan alkoholin vastaisen kampanjan. Koska Romanovin alkoholiongelma oli yleinen puheenaihe koko Neuvostoliitossa, hänen asemansa kävi kestämättömäksi.

Nämä kaksi kampanjaa johtivat lopulta Romanovin eronpyyntöön. Heinäkussa 1985 hänet siirrettiin aluksi eläkkeelle. Lopulliseksi iskuksi häneltä riistettiin kaikki luottamustehtävät.

Vain puolueen jäsenyys jäi.

Väli-Suomen sanomalehtien tänään julkaiseman gallupin mukaan kansa antaa Suomen ulkopolitiikan hoidosta Sauli Niinistölle paremman arvosanan kuin Tarja Haloselle.

Kuinkahan hyvän arvosanan Niinistö kansalta saisi, jos hän hoitaisi ulkopolitiikkaa.

Voi kysyä, miksi tämmöisiä asioita pitää kansalta kysyä.

Asiantuntijat ovat sentään toista maata. Eilen Ylen Teksti-tv:ssa Maanpuolustuskorkeakoulun strategianlaitoksen johtaja eversti Juha Pyykkö ei ollut huolissaan Venäjän sotilaallisesta aktivoitumisesta, vaikka: "Venäjällä hankitaan uusia aseita ja modernisoidaan jo käytössä olevia. Tämä näkyy Stalingradin ja Pietarin alueilla".