lauantai 3. helmikuuta 2007

Kokoomus julkaisi Eduskuntavaaliohjelmansa Vastuullinen markkinatalous-kirjasena. Nimenähän tuo sisältää jonkinlaisen ajatuksellisen antagonismin: eihän markkinatalous voi olla vastuullinen. Yrityksillä ei ole muuta vastuuta kuin se, että yritys tuottaa voittoa omistajilleen. Eikä voikaan olla. Jos on, ne ovat vaikeuksissa.

No, lukaisin kuitenkin tuon kirjasen, joka oli vetävästi kirjoitettu. Sen ydin löytyy Jyrki Kataisen allekirjoittamasta esipuheesta. Esipuhe kannattaakin lukea huolella, ettei voi väittää olleensa tietämätön, mitä mahdollinen uusi pääministeri aikoo tehdä valtaan päästyään.

Pääministeriys onkin muuten ainoa tapa, jolla Katainen ja Kokoomus hallitukseen pääsevät.

Jo esipuheessaan Kokoomus huolehtii ympäristön kestävyydestä markkinatalouden paineessa. Siitä huolehditaan myös muualla kirjasessa. Sitten Ylva Yksinhuoltaja - kirjassa on monta Hassukuristen perheiden perillistä - suree sitä etteivät hänen lapsensa päässeet Lappiin hiihtämään, kun sähkölasku on niin suuri. Seuraavalla sivulla kirja vaatiikin energian hintaa alas! Se siitä ympäristöstä.

Viime viikolla Suomessa tehtiin tämän vuoden hetkellisen energiankulutuksen ennätys. Se on käytännössä samaa luokkaa kuin viime vuoden suurin energiankulutus. Kun noista luvuista poistaa lämpöenergian kulutuksen - ja muistaa kuinka kovissa pakkasissa viime vuonna elettiin, energian kulutus on noussut selvästi tänä vuonna.

Eilen julkaistiin Pariisissa kauhukuvia siitä että, Pohjois-Euroopassa voi lämpötila sadassa vuodessa nousta jopa 9 C-asteella ihmisen toiminnan, huolettoman energian käytön seurauksena.

Kokoomuksen samanaikaisessa huolessa energian korkeasta hinnasta ja ympäristön tilasta on hienoinen ristiriita.

Ei kommentteja: