torstai 8. maaliskuuta 2007

Joskus on vaikea ymmärtää, kuinka Hesarikin lankeaa säännöllisesti sekundajournalismiin. Niin kuin esimerkiksi viime sunnuntain nelikentässään, jossa hahmoteltiin millaisia julkkiksia meillä on.

Nelikenttään oli mahdutettu muuttujat asiantuntijuuden ja hömpän välille sekä julkisuudessa vastoin tahtoaan oleviin ja sinne haluaviin. Ja sitten kenttään oli ripoteltu tunnettuja suomalaisia. Ja tokihan artikkelissa haastateltiin viisaita ihmisiä.

No huvittavaa mössöähän sitä tuolla tavalla saa aikaiseksi. Susanna Kuronen oli luonnollisesti sijoitettu julkisuushinkuisiin hömppiin ja Jaakko Hämeen-Anttila julkisuutta vieroksuviin asiantuntijoihin.

Vaikka artikkeli oli tietysti mitä suurinta puppua, voi vakavallakin mielellä kysyä mitä Kuronen tekee nelikentän tuossa reunassa. Jos Hesari pitää Kurosta vain julkisuushakuisena tyhjäntoimittajana, miksi ihmessä heidän tähtitoimittajansa Unto Hämäläinenkin kirjoituksillaan pitää häntä pinnalla.

Eikä rakastuminen välttämättä ihan hömppää ole. Sillä kun vaikutusta myös ihmislajin säilymiseen.

Mutta mitä ihmettä Jaakko Hämeen-Anttila tekee julkisuudessa vastoin tahtoaan- nurkassa. Mehän luemme viikoittain Hämeen-Anttilan ja hänen vaimonsa haastatteluja aikakausilehdistä ja iltapäivälehdistä ja televisiosta.
Jaakko Hämeen-Anttila on tietenkin asiantuntija, mutta tokkopa sentään ihan kaikessa. Muistan lukeneeni hänen (ja heidän) kommenttejaan avioliitostaan, parisuhteista yleensä, esiaviollisesta seksistä, naisten pukeutumisesta, lastensa koulunkäynnistä (siinähän he tietysti ovat ainakin osallisia), Suomen ulkopolitiikasta ja - muistanko oikein - suutelemisesta ja ainakin vaikka mistä.

Nelikenttäänhän tuo mainio tiedemiehemme kuuluu, mutta mihin nurkkaan?

Ei kommentteja: